keltasirkuille tarkoitetut kauranjyvät. Pahimmat viholliseni ovat talon kaksi kissaa. Toiseksi pahin on valtion kirjallisuustoimikunta, joka säännönmukaisesti silppuroi myyrän apurahahakemukset.
Myyrä kirjoittaa runoja, jotka eivät myy. Myyrä kirjoittaa tarinoita oudoista paikoista. Myyrä asuu kolossaan, ei osallistu kiekujaisiin, se on julkiseen huoraamiseen, tullakseen tunnetuksi. Kun Myyrä kuolee, hänestä ei kirjoiteta nekrologia. Myyrä on kirjoittanut kymmenen kirjaa, mutta ei niitä kirjakaupoista löydy. Myyrän täytyy olla hullu, koska on myös pienkustantaja - ei toki omien kirjojensa ja vielä päälle kriitikko. Myyrä ei kyllä hammastele piruuttaan kenenkään opusta, koska tietää minkälainen urakka on kirjan kirjoittamisessa.
Kukaan ei ole vieraillut myyrän blogissa. Hassua kirjoittaa itselleen.
Teettekö te kirjailijat muuten koskaan sellaista olettamaa, että jos kustantaja ei tykkää tuotoksistanne, niin te rinnastatte tämän näkemyksen objektiiviseksi faktaksi ja ajattelette, aktiivisesti tai epäaktiivisesti, omakustanteen vähempiarvoiseksi, ikään kuin se ei ansaitsisikaan huomiota?
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti en missään tapauksessa. Omakustanne on teos siinä kuin kustantajalta tullut. Kriitikon ja miksi ei lukijankin kannalta on ongelmallista, miten löytää ne "hyvät" omakustanteet. Tietysti, jos useampi kustantaja on lytännyt käsikirjoituksen mielenkiinnottomaksi tai "kustannusohjelmaamme sopimattomaksi", niin ammattikirjailijalta (jopa) alkaa uskon puute viritelmänsä laatuun. Ainahan voi maksaa itse viulut, mutta miten levittää kirjaansa? Vaeltamalla kirjakontti selässä mökistä mökkiin? Kriitikko-kirjailijana sanoisin, että kriitikko pahin mahdollinen toimittaja-lukija omalle teokselleen.
VastaaPoista